Onpa hyvä,että eilen oli vaihteeks kuiva ja aurinkoinen päivä,pystyi olemaan ulkosalla koko päivän.
Mutta eiköhän tämä sade ala jo omalta osaltani riittämään,aika siirtyä jonnekin muualle nauttimaan kesäisemmistä keleistä.
Eilen olikin taas oikee touhotuspäivä aamusta iltaan asti, ja siihen ehti mahtua jännitystäkin joka lähtöön.
Bell-koiran kanssa kävimme aamulla pitkällä kävelyllä kallioilla, sitä seurasi vielä lyhyt veneen lakkaussessio siihen veneeseen,jota aiemmin olen käsitellyt.
Iltapäivällä oli sitten vuorossa päivän ensimmäinen jännitysnäytelmä.
Isäntä otti minut mukaansa Jackie G:n kyytiin, hänen kalastusveneensä, kun lähti tyhjentämään hummeri-pyydyksiä.
Itse matka merelle kohti pyydyksiä meni vielä ihan hyvin. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi,ja ehdin jopa hetken nautiskelemaan.
Se ilo oli sitten lyhytaikainen, sillä siinä vaiheesss kun alkoi se hummeripyydysten alukseen vetäminen, niin alkoi minun koettelemukseni.
Vene keinui kyljeltä toiselle, välillä ympäröivät aallot viskasivat vettä laitojen yli. Lattia oli liukas,ja pidin tiukasti reunoista kiinni pysyäkseni pystyssä.
Haastetta pystyssä pysymiseen lisäsi myös pian lattian herääminen henkiin.
Hummeri pyydyksistä vapautetut meren elävät ottivat ns.tilan haltuun,ja pian jouduin väistelemään erinäköisiä rapuja,hummereita ja kaloja jo valmiiksi liukkaalla lattialla.
Ikäänkuin tässäkään ei olisi ollut vielä haastetta tarpeeksi,niin vene alkoi tehdä sellaista karusellimaista pyöröliikettä siinä aallokon sisällä tavallaan.
Merisairaaksi en tullut,ja siitä olen helpottunut.
Mutta oloni äärimmäisen epämukava ja sitten mukaan tuli aito pelko.
Tiesin kyllä,että isäntä ei olisi minua mukaansa ottanut,jos olisi ajatellut sään olevan liian huono. Tiesin senkin,että hän on kokenut merenkävijä ja kalastaja ja tuntee nämä vedet ja veneensä.
Mutta kun pelko astuu kuvaan, niin se astuu kuvaan, ja sille ei vaan voi mitään.
Yritin hyvän aikaa hengitellä syvään ja rauhoitella itseäni, mutta epäonnistuin yrityksessäni, pelko otti vallan, ja jouduin pyytämään isäntää palauttamaan minut rantaan.
Minulla on aina vesillä ollessani pelastusliivi, ihan yhtä 100%:lla varmuudella kuin turvavyö autossa ja kypärä pyöräillessä.
Mutta tuli niin avuton ja orpo olo siellä pienessä kalastusveneessä meren aaltojen leikkiessä sillä, että mikään pelastusliivi ei tuonut turvaa.
Kunnioitukseni merta kohtaan kasvoi entisestään, siinä vasta voimaa ja kokoa...huh...
Isäntä laittoi uudet syötit pyydyksiin,heitteli pyydyksiä takaisin mereen ja sitten lähti viemään maakrapua rantaan, sataman suojiin.
Hiljainen, hieman kalpea Suomalaistyttö kampesi itsensä kömpelösti laiturille alahuuli väpättäen. Sekin olisi ollut jo näky itsessään,olo oli kuin merinorsulla päälläni olevien sadevaatteiden ja pelastusliivin sekä raskaiden kumisaappaiden vuoksi. Siihen kun lisää jännityksestä väsyneet ja kangistuneet lihakset,niin rantautuminen todellakin näytti eräänlaiselta vyörymiseltä. Olisin varmaan nauranut itsekin, jos olisin nähnyt itseni 😄.
Siitäkin selvittiin, ja yöuniin se kokemus ei tullut, ja merelle haluan edelleen, sillä pelkoa ei jäänyt siinä määrin, että se olisi aiheuttanut jotain pysyvää.
Saipa taas Ansku mitä tilasi, uuden unohtumatttoman kokemuksen, jonka takuulla muistaa loppuikänsä.
Isäntäkään ei ollut onneksi kärttyinen, kun joutui kesken keikan palauttamaan minut rantaan, vaan taisi ymmärtää että pelkäsin tosissani, eikä edes leukaillut siitä.
Tein illaksi hyvän salaatin, keitin kananmunia ja hyvän aterian jälkeen menimme vielä istuttamaan.....ööööö....olikohan se jotain kurttukaalia....no jotain salaatin tapaista kuitenkin.
Tehokkaan kitkemisurakan jälkeen istutettiin nämä rehut maahan, ja minä ampaisin vielä lenkille.
Tuttu kierros, tutut maisemat, mutta lempeä ilta-aurinko tyynnytteli juoksijaa päivän koettelemuksista.
Se oli taas kerran juoksemisen riemua parhaimmillaan, ja suihkun jälkeen alkoikin uusi jännitys....
Islannin matsi Englantia vastaan, ja voi riemua, kun piskuinen maa kaukaa pohjoisesta voitti perinteisen jalkapallomaan ☺⚽!!!!
Kyllä tuuletin ja riemuitsin sydämestäni Islantilaisten voiton puolesta, ja noita komeita voitokkaita viikinkejä saan siis kannustaa jatkossakin!!!!!
Päivän tapahtumat piti minut hereillä vielä hyvän aikaa pelin loppumisen jälkeenkin, mutta sitten kun uni vihdoin saapui, niin lamppu sammui kerta rykäsyllä...niin tuli taas yksi päivä päätökseensä Inishturkin saarella ja uutta kohti 😉
Lämmöllä: Ansku aka Ann O 'Songland
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti