Juoksun juhlaa 26.6.2016

Juoksun juhlaa 26.6.2016

  Melkein aamulla ehdin hetken jo kadehtimaan siellä Suomessa vallitsevaa lämpöä, kun omasta ikkunasta näkyi vain sumuiset kalliot ja tihuutti vettä.
Ajattelin silti nauttia maisemista,joten puin ylleni lenkkikamppeet ja lähdin polulle.
Heti kun olin kavunnut ylös kallioille vievän rinteen ja sulkenut takanani ensimmäisen lammasportin,tajusin häthätää koko tihuuttavaa sadetta. Tuntui kuin olisin sukeltanut johenkin toiseen maailmaan,vähän niinkuin Narniaan.
Sumu kietoi kaiken ympärillään suureen viileään syleilyynsä ja erotin polun allani vain pieniä pätkiä kerrallaan.
Välillä eteeni tupsahti kuin tyhjästä lammas tai kaksi,ja ne katsoivat minua hölmistyneinä ihmetellen, että kuka tähän aikaan ja tällä säällä on liikkeellä.
Tervehdin märkiä määkiviä villakasoja ystävällisesti ja jatkoin matkaani. Hiekka rapisi lenkkitossujen alla ja hengitys höyrysi,kosteus imeytyi vaatteisiini muttei ihme kyllä tuntunut lainkaan kylmältä tai epämukavalta.
Jonkun mutkan takaa sumuverho yllättäen raottui hieman,paljastaen joko karut kalliot tai vehreät nurmilaikut.
Meri oli ujolla päällä ja halusi kainosti pysytellä sumun suojissa,mutta sen aisti muuten kaikilla soluillaan vaikkei sitä nähnytkään.
Kaksi kertaa juoksin tuon kierroksen,ja huomenna käyn sen kävellen mittaamassa endomondolla, koska isäntä halusi tietää lenkin pituuden.

Lenkkarit ja muutkin vaatteet olivat läpimärät kun palasin tuvalle, joten eikun vaan tuli takkaan ja tossut siihen tulen lähelle kuivamaan...vaatteet sai suoran lennon pyykkikoneeseen,ja juoksija suihkun kautta lounaalle.
Mutta fiilis oli taas aivan uskomaton, sitä rakastui juoksemiseen uudestaan, jotenkin heräsi taas siihen upeaan tunteeseen, miksi ylipäätään on jäänyt niin koukkuun tähän koko lajiin.
Välillä se meno on sellaista tasaista pakerrusta, musat korvilla taivaltaen jotain tienreunaa maisemien ollen koko ajan monotonisen tylsät, mutta kyllä silloinkin jossain vaiheessa tulee se flow päälle, ja hyvä fiilis.
Ja sitten on niitä lenkkejä, jotka sytyttää liekkeihin, syystä tai toisesta, usein upeiden maisemien vuoksi lenkkireitin varrella.
Niillä lenkeillä juoksu usein kulkee jo alku askelluksesta lähtien vaivattomasti ja kevyesti,ja tuntuu ettei väsy lainkaan.
Se on kyllä taattua, että yhdeltäkään lenkiltä en ole palannut huonolla tuulella, vaikka monelle lenkille olen lähteny savu korvista nousten ja puhisten kuin raivo härkä.

Ja juokseminen, se on ihanaa myös siksi,että sitä voi tehdä milloin vain ja missä vain. Se ei katso vuodenaikaa eikä kellonaikaa eikä paikkaa, ja kun on hankkinut itselleen parhaat mahdolliset juoksukengät,niin sen jälkeen laji on ilmainen.
Saa siihen toki rahaa uppoamaan jos haluaa, mutta vähävaraiselle ihmiselle tämä laji on armollinen kun se pääasia,eli ne kunnon kengät on hankkinut.
Naisena joutuu satsaamaan myös hyviin istuviin juoksuliiveihin, jos omaa edes vähän rintavarustusta.
Mutta ne trikoot ja juoksupaidat, ne olen minä hankkinut Lidlistä ja joskus sporttiliikkeiden alennusmyynneistä.
Ja siihenpä oikeastaan loppuu minun rahan kulutus lajiin, muutamat kisat olen juossut (puolimaratoneja lähinnä)ja jokunen juoksijalehti hankittu vuosien aikana, mutta edelleen olen sitä mieltä, että lajien ykkönen.
Sitten vaan vaatteet päälle,kengät jalkaan ja menoksi...töppöstä toisen eteen...vasen oikea vasen oikea jne.......ei se ole sen vaikeampaa,ellei siitä itse tee vaikeaa ja monimutkaista ja hankalaa.

Oma polveni ei kestä täysmaratonia eikä sille treenausta, eli säännölliset pitkät lenkit olisivat jossain vaiheessa lopullinen stoppi koko juoksulle.
Kyllähän se harmitti, harmittaa, mutta minkäs teet...turha sitä jalkaa on tahallaan rikkoa, kun nyt sillä pystyy kuitenkin juoksemaan vielä kivasti.
Pieni masokisti minussa olisi halunnut saada juosta sen 42,195km ja yhden ultran, mutta kaikkea ei voi saada.
Näin ollen keskityn puhtaasti fiilistelylenkkeihin ja puolimaratonin pituisia lenkkejä voin vielä tehdä,ja se on hyvä se.
Sen lisäksi että olen saanut nauttia huikeista lenkkimaisemista rakkaalla Kökarin saarella ja kotikaupunkini Kuopion järvimaisemissa, olen saanut juosta Tanskassa ja Irlannissa, Irlannissa jo toistamiseen tämän vuoden nimiin.
Taidankin keskittyä tällä loppureissulla hienojen juoksureittien " saalistukseen", ja siihen on kyllä saatava pari kaupunkiklassikkoa ja upeita merellisiä lenkkejä ja vuoristokierros......
Olisiko vähän huippua juosta Thames -ja Seinejoen vartta ihaillen samalla tuttuja postikorttikuvia??
Tai juosta Alppimaisemissa? Tai tuntureilla Norjassa?
Maailma on täynnä huikeita polkuja ja teitä,jotka suorastaan huutavat nimeäni ☺.
Ja ennenkuin heitän hyvästit rakkaaksi tulleelle Irlannille, niin Connemaran tai Killarneyn kansallispuiston maisemissa on pakko päästä juoksemaan.....on vaan pakko ☺.

Tuntuu,että siitä on jo ikuisuus kun alotin juoksemisen, ja kuitenkin se oli vasta vuonna 2009,kun olin 39vuotias ja jossain määrin vielä ylipainoinen.
Juoksu avasi minulle oven aivan erilaiseen maailmaan,ja on tavallaan pelastanut henkeni.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on vaan jotenkin niin lumoava tapa liikkua niinkuin on tietenkin kävelykin.
En yhtään ihmettele,että ihmiset lähtevät pitkille pyhiinvaellusmatkoille tai jotkut jopa muuten kävellen etenevät pitkiäkin matkoja.
Mutta hätäisen hommaa se ei ole, ja jos ei viihdy yhtään yksin itsensä kanssa,niin voi tulla aika äkkiäkin äitiä ikävä.
Mutta minulle tämä sopii....siksi harvoin juoksen kenenkään seurassa,ja massatapahtumat eivät ole enää minun juttuni. Ne oli hienoja kokemuksia silloin alussa, mutta nyt viihdyn itsekseni.

Eläköön juoksu ❤

T.Ansku ☺