" Mihin olen taas ryhtynyt - aamuja" 19.6.2016

"Mihin olen taas ryhtynyt - aamuja" 19.6.2016

      Herään sateen lotinaan ja epämääräiseen möykkään, kunnes havaitsen äänen tulevan seinän takaa talon isännän radiosta. Kello näyttää 7.30, joutaa kai tästä itsekin nousta jo kahvinkeittoon.
Vaatteet niskaan ja aamupesujen kautta keittiöön, radio pauhaa nyt entistäkin kovemmalla, ja huomaan ärtyväni siitä ja miettivän haikeudella hiljaisia aamujani omassa vaunussani.
Siinä aamupalalla radion renkutusta kuunnellessa vihdoin isäntä itsekin näyttää naamansa kammarinsa puolelta, murahtaa hampaidensa välistä epämääräisen huomenen toivotuksen ja laahustaa teetä tekemään.
Huokaus - taas ajatukseni karkaa omaan mökkiini ja siihen, että ei tarvitse katsella heti silmänsä avattua happamia naamoja.
Syön hiljaa ja vetäydyn sitten omaan huoneeseeni, ja kiitän hiljaa siitä, että sielllä ainakin vallitsee oma rauha.
Amerikkalainen iki-hymyilijä ukulelensa kanssa on jo jossain kaukana, ja minä saan huokaista helpotuksesta.
  Tämä on taas näitä aamuja, kun miettii mihin on taas ryhtynyt ja miksi - mutta tällaisia hetkiä tulee aina välillä, se on selvää, eikä siinä mitään pahaa ole.
Kuten jo aiemmin sanoin eräässä blogissani, niin tämä vaatii sopeutuvaista ja joustavaa luonnetta.
Ja mitä tulee rakkaaseen kotiini ❤, niin siellä ehtii viettää vielä lukuisia hiljaisia aamuja omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, joten nyt purraan hammasta ja eletään tässä hetkessä...sitä saa mitä tilaa 😉
 Sen verran tarkka pyrin kyllä olemaan jatkossakin näistä paikoista, että menen vain niihin, jossa on yksi vapaaehtoinen kerrallaan.
Mutta nämä irtiotot eri paikkoihin todellakin kasvattavat luontoa ja ovat opettavaisia.
Irlanti on kyllä vähän liiankin pehmeä lasku siinä mielessä, että kieli on jo valmiiksi tuttu eikä Irlantilaisten luonne poikkea kovin paljon Suomalaisten luonteenlaadusta..noin niinku kokonaisuudessa.
Taisinkin joku päivä sitten miettiä seuraavaksi kohteeksi Skotlantia, mutta olisin edelleen omalla mukavuusalueellani.
Kunnon säpinää sisuskaluihin saisin siirtymällä esim. Ranskaan  ja sieltä Espanjaan, jossa kieli ja kulttuuri poikkeavat jo selkeästi enemmän aiemmin totutusta.
Minulla on tapana tehdä itseni kustannuksella empiirisiä ihmiskokeita, välillä tarkoituksella ja välillä vahingossa.
Yksikseni oloon minä olen tottunut vähän liiankin hyvin, suorastaan pelottavan hyvin. Se ei siis tuota lainkaan ongelmia, enkä edes koe olevani yksinäinen.
  Minulle suurempi haaste on sosiaaliset tilanteet, ja niitä tässä nyt yritetään luovia parhaani mukaan.

 Sen verran " valuvikainen " kuitenkin olen, että useamman vuoden asiakaspalvelutyössä olon jälkeen tuli seinä vastaan.
Hyvin minä sielläkin pärjäsin sen ajan minkä niissä hommissa olin, mutta se taas johtui siitä, että minun työmoraali ja asenne ei anna tilaa lepsuiluun, vaan hommat tehdään kunnolla loppuun asti.
   Olin juuri uuden työpaikan kynnyksellä, kun öiset paniikkikohtaukset ja pitkään poissa pysynyt migreeni herättivät minut oikein toden teolla.
Haluanko oikeasti laittaa terveyteni likoon ammatissa, joka ei sovellu minulle??
Ihan siinä missä olemme vastuussa omasta onnestamme, olemme vastuussa myös terveydestämme.
Miksi siis minä, joka liikun säännöllisesti enkä tupakoi ja muutenkin elän terveitä elämäntapoja noudattaen, menisin pilaamaan vaalimani terveyden työssä, joka vaan tekee minut sairaaksi?

Melkein kuulen tänne saakka ne halveksuvat tuhahdukset työtä vieroksuvista laiskoista ihmisistä, joille kelpaa ns. helppo raha ja joutenolo.....
Tuotakin mantraa sain jo sen verran kuulla, että tulin sille immuuniksi, ja varsinkin kun se ei omalla kohdallani pidä edes paikkaansa.

Olen koko ikäni aivan penskasta asti tehnyt töitä, ensin saadakseni rahaa harrastuksiini ja myöhemmin elättääkseni itseni ja osallistuakseni poikani elatukseen.
Vain muutaman kerran olen ollut työtön, muulloin olen ollut aina joko töissä, opiskelija tai kotiäiti.

Työurani alkoi ilmaisjakelulehtiä jakamalla, mansikanpoiminnassa ja lapsenvahtina.Kolme kesää kului kaupungin puistotöissä, ja kun lukio ei maistanut, niin siirryin suoraan työelämään ja omaan vuokrakämppään.
Lista työpaikoista on pitkä ja kirjava, ihan kuin mummolan vanha räsymatto.
Elämääni mahtuu myös lukuisia vuosia ulkomailla, au pair ajoista opiskelijanvaihtoon, vapaaehtoistöistä Kanadan vuosiin.
Minkäänlaista työtä en ole koskaan karttanut, sillä mukaan mahtuu pitkät ja raskaat päivät lypsykarjatiloilla, kuin myös henkisesti raskaat työpäivät päihdeongelmaisten parissa kahden vuoden ajan.
Paljon on tehty kaikkea elannon raapimiseksi kasaan, onneksi elän vaatimattomasti ja kulutan äärimmäisen vähän, mutta pyhällä hengellä en elä edes minä.

 Sitä suuremmalla syyllä minua ärsyttävät nämä täysin ventovieraat, osa jopa tuttujakin, jotka eivät tiedä mitään taustoja toisen elämästä, vaan alkavat suruitta ruotia ja sättiä ja arvostella ja osoitella sormella.
Mahtaa olla se oma elämä täydellistä ja virheetöntä, kun on varaa alkaa muita arvostelemaan.
Tai sitten se on juuri päinvastoin - ja näiden kriitikoiden ja besserwissereiden oma elämä onkin niin ankeaa ja tylsää, että kateuttaan ja katkeruuttaan mollaavat niitä, jotka uskaltavat elää - isolla E:llä!!!
Pitäisikö jokaisen keskittyä vähän enemmän siihen omaan elämäänsä, ja vähän vähemmän muitten asioihin sorkkimiseen, niin kaikilla oisi vähän kivempaa ☺

 Pitäisi varmaan olla imarreltu, että tällaisen nobodyn elämä herättää niin monessa suuria tunteita, mutta mielummin vain olisin rauhassa, koska en koe tarvetta puuttua muidenkaan elämään.
Minä en riko lakeja enkä vahingoita ketään, haluan vaan taaplata tätä omaa pientä polkuani ja elää elämääni, raapia kasaan sieltä täältä pienen elantoni - en muiden määräämällä ja säätämällä tavalla, vaan omalla tavallani.
Tämä ei ole millään tavalla muita parempi tapa elää, tämä on vaan erilainen tapa elää.

Antaa kaikkien kukkien kukkia 🍀🌸🌻

T. Ann O ' Songland alias Ansku